ei dii dii

Aina silloin tällöin vyöryy ärtymys ja uupumus yli, tulee sellainen tuntu, että selässä on aivan liian suuri painolasti, nämä voimat ei vaan riitä sen kantamiseen. Tosi asiassa aina taas voimia löytyy. Auttaa kun aamu taas valkenee, kun napsauttaa kahvinkeittimen päälle, sipaisee rakkaudella rakastaan ja kuiskaa "saat anteeksi".

Meiän perhe-elämän keskeinen kompastuskivi sai muutama vuosi sitten nimen ADD, tarkkaavaisuushäiriö. Iso kriisi miehelle kuulla, että se millainen hän on, voidaan osin luokitella häiriöksi. Onhan se karua. Hittolainen, minä oon minä, ehkä vähän omalaatuinen ja välillä vähän palikat hukassakin, mutta että häiriö. Missä kohta menee raja siinä mikä on luonnetta, persoonaa, temperamenttia ja missä sujahdetaankin häiriön puolelle. Ei ihan helppoa määritellä, ei todellakaan. Yksinkertaistettunahan asia ilmaistaan, että silloin kun nämä piirteet merkittävästi haittaavat elämää, voidaan puhua häiriöstä. Miten sitten haitta määritellään.. No, antaa asian olla, diagnoosi tehty ja sen kanssa eletään, nyt jo huojentunein mielin. On nimi, on keinoja, jolla minimoida tai ainakin vähentää "haittoja".

• Ei keskity yksityiskohtiin tai tekee tarkkaavaisuusvirheitä läksyissä, töissä tai muissa tehtävissä
• Ei kykene säilyttämään keskittymiskykyä leikeissä tai tehtävissä
• Ei tunnu kuuntelevan puhuteltaessa
• Ei seuraa ohjeita eikä kykene saattamaan loppuun läksyjä, koulutehtäviä tai töitä työpaikalla (mutta ei vastusta ja ymmärtää ohjeet)
• Tehtävien ja toimien organisointi on usein vaikeaa
• Ei halua aloittaa tehtäviä, jotka vaativat pitkää keskittymiskykyä
• Usein hukkaa tehtäviin tarvittuja välineitä (leluja, työkaluja, koulukirjoja)
• Häiriintyy helposti ulkopuolisista ärsykkeistä
• Unohtelee usein päivittäisiä tehtäviä

Siinä sitä listaa, tuttuja juttuja meiän arjesta. Moni tilanne voi jälkikäteen jo naurattaa, mutta silloin on tietysti nauru kaukana, jos jäytää mielessä pelko, että kaikki kaatuu, rahantulo loppuu, koti lähtee alta ja alituisen huolen vuoksi vaimon mieli horjahtaa lopullisesti vinoon. Onneksi nyt jo ymmärrän, että se on se pelkopeikko, joka tuollasia väittää, erityisesti yön pimeinä tunteina kuiskuttaa korvaan, puhuu omiaan, täyttä hömppää, "kakkajuttuja". Oikeassa elämässä on haasteita, mutta ei sellaisia, etteikö niiden yli päästäisi yhdessä kömmittyä, anteeksi pyydettyä, annettua ja yritettyä taas uudestaan.

..ja jos meiän pikkusirppana on ADD:n perinyt, niin varokaa vaan opettajat, täällä on vastassa sellanen leijonaemo, että oksat pois ;)