Aloin miettimään, että olenko sama äiti, joksi kuvittelin keväällä tulevani. Täytyy nimittäin reilusti tunnustaa, että a) oli osin aika suuret luulot itestä ja b) olen joutunut tosi monessa kohtaa nöyrtymään väsymyksen edessä.
Keväällä - toivoin, että voisin täysimettää puolivuotiaaksi, ja vielä osittaisimettää vuodenikäiseksi.
Nyt - toistaiseksi (thank God) imetys sujuu tosi hyvin (alkukankeuksista, pari kuukautta kestäneistä nännihaavoista ym selvittyä), ja voi olla, että ennakkoajatus toteutuu, mutta en vastusta hanakasti kiinteiden maistelua jo vähän aiemmin, jos nuppunen tuntuu olevan valmis ja halukas siihen.
Keväällä - kuvittelin, että meillä kestovaippaillaan vähintäänkin osittain.
Nyt - meillä kestovaippailtiin ehkä kaks viikkoa, jonka jälkeen jätettiin se tauolle, koska tämä äiti oli kaikesta aivan näännyksissä, ja oli välttämätön helpottaa arkea mistä sitä oli mahdollisuus helpottaa. Kestovaippatauko jatkuu edelleen, mutta tällä viikolla yllätin itseni jo miettimästä, voisiko kokeilla vaippailua uudestaan... Tosin haasteen toisi se, että nykyistäkin pyykkimäärää on välillä vaikea meiän pienessä kodissa sateisella säällä saada kuivatettua.
Keväällä - oletin, että tutittomuus kannattaa.
Nyt - meiän tissimaakari ei todellakaan syö tuttia, mutta tutittomuus ei johdu siitä, etteikö sitä ois tarjottu, vaan siitä, että se ei kertakaikkiaan kelpaa. Ja kyllä, on ollut hetkiä (nänni aivan törkeen kipeenä, äiti näännyksissä ja vauvalla tosi kova imemisen tarve) jolloin tutti olisi ollut ehdottoman tarpeen. Nyt jo onneksi pärjätään ilmankin.
Keväällä - ajattelin, että lasta ei opeteta siihen, että ollaan hissunkissun hiljakseen kun hän nukkuu, että oppisi arjen ääniin.
Nyt - jos pikkulikka rauhoittuu nukkumaan ilman että oon vieressä niin todellakin yritän olla aivan hissukseen, ettei heräisi ja minä saisin hetken illalla vietää itekseni tai miehen kanssa. Kyllä sitä sitten ehtii myöhemminkin opettaa.. uskoisin.
..listaa voisi jatkaa..
Mutta silti olen kyllä sama äiti. Kukapa ei elämän edessä joutuisi nöyrtymään, antamaan periksi ja anteeksi itselle. Sitä paitsi nämä nyt on aivan pieniä ja marginaalisia myönnytyksiä lopulta. Ja lopulta aika epäoleellisia asioita kun puhutaan äitiydestä. Kyllä äitiys on lopulta jotain ihan muuta, vaikka arki pitkälti rakentuukin imetyksestä, vaipanvaihdoista, nukkumisista jne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti