Olen äiti. Äiti. Äiti. Pieni ottaa tilansa niin voimallisesti, että
kaikki muut roolit ja tehtävät jää tehokkaasti sivuun. Milloin olen
viimeksi ollut edes hetken ihan 100% vaimo? Entä ystävä? Sisko? Tytär?
Työkaverista puhumattakaan.. Lapsettomana oli riipaisevaa, jos joutui
kohdakkain tällaisen sataprosenttisen äidin kanssa. Vauvakerhot ja
mammakaverit onkin suuri siunaus tässä tilanteessa. Siellä ja heidän
kanssaan kun saa kellua tässä vauvatodellisuudessa aivan rajattomasti.
Toivottavasti en häädä omia mistä-tahansa-syystä lapsettomia tai ns.
lapsellisia lapsettomia ystäviä kauemmaksi, vaan osaisin hetkittäin edes
olla ystävä, eläytyä edelleen siihen itselle niin tavattoman tuttuun
tilanteeseen, että en ole vauva ja minä vaan ihan reilusti minä.
..niin
ja etten itse itsellenikään tulisi ihan vieraaksi vaan muistaisin pitää
kiinni siitä, kuka olen, koska pian lapsikin kasvaa minusta irralleen
ja tarvitsee oman tilan, ei itsensä kadottanutta äitiä elämänmittaiseksi
riipakseen.
Sitähän se aluksi on,ei paljon ole aikaa eikä haluakaan olla muuta kun äiti.Nauti nyt oikeesti ihan 100 % äitiydestä,se on kuule hetki vaan,kun huomaat prinsessasi jo katselemassa prinssiään :)
VastaaPoistaT:Barba,josta tuntuu,että juuri äsken vaihteli vaippaa omalle pienokaiselle,jonka rippijuhlia nyt suunnittelen ;)
näinhän se on :) ..äitiysloma on kyllä iloinen asia, kun ihan luvan kanssa saa ja pitääkin keskittyä 100% olemaan äiti.
VastaaPoista