Valmiina.. paikoillanne..

Mulla jatkuu paineiden tarkkailu. Kotona lukemat on oikein mallikkaat, mutta neuvolassa huitelee sitten jossain.. Höh. No, ei se mitään, olennaisinta, että kotona ne on pyhsyny täysin aisoissa. Painoakaan ei onneks pääsisäisherkutteluista huolimatta ollu juurikaan tullu lisää. Ja kaiken kaikkiaan olo on jotenkin taas ollu jaksavampi kuin viime viikolla. Eilen huomasin miettiväni, että jospa tämä jonkinlainen jaksamistason nousu tarkottaiskin synnytyksen lähestymistä. Että kroppa ja mieli keräis nyt energiaa h-hetkeä varten. Jännittävää, kun ei tiedä, käynnistyykö synnytys tänään vai kuukauden päästä.. No, jospa osais olla liikaa ajattelematta ja sais keskityttyä muihinkin asioihin, ainakin välillä. Valmistelut alkaa kotona olla hyvässä mallissa, joten nyt vois sitten loppupäivät/viikot ottaa ihan viimisen päälle rentoutumisen kannalta. Eilen käytiin kirjastostakin hakemassa luettavaa, joten nautiskellaan nyt sitten vaikka kirjoista :) ..ja boksilla olis paljon leffoja odottamassa katsojaa. Hassua viettää yhtäkkiä keväällä tällasta lökölomaa..

Muutama päivä sitten koin pitkästä aikaa voimakasta paniikin, pelon ja huolen tunnetta, joka meinasi hetkellisesti hukuttaa mut alleen. Sen myötä tärkeäksi on tullut rukous: "Rakas taivaallinen Isä, Tahdon oppia näkemään ihmiset ja olosuhteet Sinun tavallasi. Otan vastaan jokaisen päivän ongelmat kasvun, ilon ja lohdutuksen mahdollisuuksina. Aamen."

Eilen nähtiin meiän suloinen natiainen ultrakuvassa. On niin teräväpyllyinen kaveri, että piti oikein ultralla tarkistaa, että onhan pylly ylöspäin ;) Voi toista.. siellä se köllötteli ihan oikeassa asennossa, valmiina lähtöön. Vaikuttaisi kuulemma hoikalta ja pitkäsääriseltä, meiän pieni muru.

1 kommentti kommentoi

Kaikki hyvin kultaseni?

Tähän asti kaikki olikin mennyt niin nappiin raskauden osalta. No, ei onneksi nytkään mitään sen suurempaa huolta, mutta kuitenkin hiukan enemmän mietityttävää.. Verenpaine oli koholla ja on jatkuvaa turvotusta (ja siihen liittyen allekirjoittaneen hurjaa painon nousua, auts, alkaa olla pelottavaa tuo vaa'alle nousu..), joten nyt sitten tehotarkkaillaan paineita, ettei vain viittaisi raskausmyrkytykseen.. Onneksi kotona mitattaessa paineet oli eilen ainakin normaalit eli sikäli ei pitäisi kai huolta olla. Eikä turvotuksen ohella muita oireita onneksi ole.
Toinen asia mihin eilen neuvolakäynnillä kiinnitin huomiota (liikaakin?) oli hoitajan kommentti melko runsaasta lapsiveden määrästä. Totesi kyllä, että ei siinä sinänsä mitään huolestuttavaa, mutta että hänen pitää sitä nyt seurata. Minä onneton tietysti menin googlailemaan, mitä se voisi tarkoittaa.. No, jätettäköön ne tässä kohtaa mainitsematta ja luotan siihen, että jos hoitaja arvioi lapsiveden määrän liian isoksi, lähettää kyllä sitten äitiyspolille tarkemmin tutkimuksiin. Eli eiköhän meiän Kultamurusella kaikki oo kuitenkin oikein hyvin :) Liikkuu ainakin entiseen malliin ja sydänäänet oli hyvät, ja hoitajan arvion mukaan olisi siro kooltaan, joka tietysti helpottaisi tätä tulevaa äitiä tulevissa ponnisteluissa.
Ei pelota. Ja entistä kiihkeämmin odotan, että kasvoista kasvoihin pääsee näkemään tämän rakkaan, ihmeellisen otuksen, johon on saanut hiljalleen tutustua talven ja kevään aikana.

4 kommenttia kommentoi

36+0

Nyt on varsin kaksijakoiset tunnelmat.. Huolimatta siitä, että tuntuu epäoikeudenmukaiselta valittaa oloaan, on sanottava, että kyllä nyt alkaa tuntua. Raskaus tuntuu ihan päästä varpaisiin. Yöllä valvoessa odottaa, että tulisipa aamu kun on niin hankala nukkua ja illalla sitten alkaa odottaa, että alkaisipa niin nukuttaa, että kannattais mennä pitkälleen, kun kaikenlainen touhuaminen ja istuminenkin on niin hankalaa. Aiemmin keväällä aattelin, että kyllähän sitä hitsi vieköön synnytyksessä jaksetaan vaikka miten päin tarmolla loppuun saakka. Nyt välillä yön pimeinä tunteina, kun väsyttää mutta ei kolotuksiltaan saa nukutuksi, tulee ihmeteltyä, että jos vielä sen kuukauden verran joudun odottamaan, niin mistä ihmeestä kerään vielä voimat synnytykseen. No, näin aamutuimaan kuitenkin jotenkuten nukutun yön jälkeen usko alkukantaiseen naisenergiaan synnytystilanteessa on vahva. Sitä en oikein uskalla tosissani ajatellakaan, että lapsen syntymän jälkeen olisin aivan äärimmäisen äärimmäisen väsyny, vaikka järki ja kokeneemmat ihmiset sanookin, että niin on. Pidän edelleen kiinni oikeudestani kuvitella, että vauva-arki on nautinnollista, onnentäyteistä, iloista ja valoisaa. Että tänä vuonna kesä ei tuo vain hetken helpotusta, vaan muuttaa koko elämänsuunnan valoisammaksi.
Mistä muusta iloitsen tänään?
Siitä että mies jo eilen hykerteli miettiessään mitä laittaa tänään ruuaksi.
Että keittiön pöydällä on kauniita kauniita tulppaaneja.
Että kaapissa on suklaata, jota voin kohta syödä vihreän teen kanssa.
Että illalla saa notkua telkkarin ääressä ja jännittää vaalin tuloksia (ja sitä ennen käydä tietysti antamassa oman äänensä).
Että mulla on uudet tennarit, jotka saan laittaa tänäänkin jalkaan.
Että huomenna on neuvola ja pääsee kuuntelemaan pikkupörriäisen sydämen sykettä.
Että tänään on rv 36+0.

4 kommenttia kommentoi

valivali seliseli

Täytyy myöntää, että hiljalleen alkais kyllä olemaan niin niin valmis jättämään tämän raskauden taakse kaikesta siihen kuuluvasta onnesta ja hehkeydestä huolimatta. Eilen oltiin päivällä menossa n. kolme tuntia, jonka jälkeen nukun pitkät päikkärit, illalla kävin puolen tunnin verkkaisella kävelyllä ja touhusin joitakin kotihommia hetken verran, mutta muun ajan istuin tiiviisti sohvalla, ja tuntu, että tämäkin oli ihan liikaa. Joka paikkaa kolotti illalla ja yöllä. Yleensä rakastan sitä tunnetta, kun alkaa hirmusesti nukuttaa ja pääsee pitkälleen, nyt nukkumaan meneminen on takkuista, kun tietää yön olevan niin katkonainen. Vaikea löytää hyvää asentoa tai ainakaan sellaista, missä voisi olla pidemmän aikaa. Oon yrittäny ajatella, että so what jos en yöllä nuku, nousen vaikka ylös ja otan sit takasin päivällä, kun nyt on siihen mahdollisuus. Mutta kun väsyttää ihan kauheesti, ei jaksa ajatellakaan, että nousis ylös. Noh, valivalivali.. jonkun mielestä valitan turhaan, mutta ei se mitään, niin itekin ajattelen. Tämä on niin niin pikkuista kaiken muun rinnalla. Ja omalla hassulla tavallani jopa nautin kaikista näistä vaivoista, koska ne tekee tilanteen niin todelliseks. Tänään on ohjelmassa vieraita ja vierailua itellä, mutta huomenna aion sitten olla ja polskuttaa just siihen tahtiin, mikä itestä tuntuu hyvälle. Katsotaan josko siinä olisi hyvän unen salaisuus :)
..mieli on kuitenkin iloinen ja levollinen, vaikka nyt on useampana päivänä tällä viikolla tullu aivan älytön itkukohtaus.. en kuitenkaan suostu sanomaan, että olisin kadottamassa jo löydettyä levollisempaa ja tasaisempaa olotilaa. Tai en oikeesti edes usko siihen. Kelläpä naisella ei näitä itkupotkuraivareita tulis.. Tai varsinkaan kelläpä tällaisella herkkiksellä niitä ei tulis.. Onneks on mies, joka osaa antaa anteeks, eikä jää kantamaan kaunaa. Rakkautta se on ja viisautta hänen puoleltaan :) Olen onnentyttö.

1 kommentti kommentoi

vapaalla

..näin ne viikot menee, arvokkaat ja ihanat viikot, kun saan olla raskaana ja haaveilla tulevasta ja toisaalta vielä elää hetken kahden miehen kanssa. Tällä viikolla alkoi äippäloma. Jonkun mielestä se ei mun verkkaista arkea ehkä muuta juurikaan, mutta muuttaahan se. Nyt saa ajatukset naulita opiskelujen sijaan ihan kokonaisvaltaisesti lapseen ja äitiyteen. On tarkotuksenmukaista, että ne fyysiset voimat mitä mulla vielä on, käytän jollain tavoin tähän uuteen elämään valmistautumiseen. Eilen tehtiin miehen kanssa listaa, että mitä vielä olisi hyvä ehtiä.. Huh, pitkähän siitä tuli, mutta onneksi harva asia niistä nyt lopulta on aivan kertakaikkisen välttämätön. Vaikka miehen työttömyys painaa aika ajoin mielessä tosi raskaana ja tulevaisuutta ajatellen pelottavanakin asiana, tällä hetkellä oon kiitollinen siitä, että saadaan yhdessä elää tätä kotiarkea. Haluan uskoa, että tällä on tarkoituksensa, siis kirvelevällä työttömyydelläkin. (..tähän väliin on ihan pakko mennä hiukan sivuun aiheesta ja todeta, että mua kiehuttaa aivan älyttömästi, kun vaalikeskusteluissa jotkut toimittajat kehtaa puhua työttömistä potentiaalisina "vapaamatkustajina", ei p***e sanon minä, kuka oikeesti haluaa valita pitkäaikaisen työn sijasta pitkäaikaisen työttömyyden..)
Ostin vähän aikaa sitten itelleni päiväkirjan tai siis kauniin tyhjiä sivuja täynnä olevan vihkon, josta haluan tehdä päiväkirjani. Haluan tehdä näkyvämmäksi sitä mitä mielessäni liikkuu ja ennen kaikkea sitä, mikä mieltäni liikuttaa. Samalla oon miettiny, että onko musta tänne blogimaailmaan. Toisaalta halu omien ajatusten ylöskirjaamiseen myös tänne on, mutta mietin kovasti, että mitä uskallan ja voin kirjottaa. Haluaisin laittaa kuviakin, mutta huomaan miettiväni, että missä kulkee yksityisyyden raja. Lapsen ohella tärkeä asia omassa elämässä viime aikoina on ollut uudet tulevaisuuden työnäkymät, joihin kuuluu selvästi vanhan ja uuden liittäminen toisiinsa. Haluaisin kirjoittaa siitäkin enemmän, mutta aloitin blogin sillä ajatuksella, että olen täällä ihan tuntematon anonyymi, joten en tiedä uskallanko kuinka paljon kertoa siitä, kuka olen, mitä teen ja mistä haaveilen.. Ehkä perustan uuden blogin vähän avoimemmalla ajatuksella.. Toisaalta tuntuu, että kaipaisi kanavaa myös henkkoht asioiden purkamiseen, liittyen mm. tuohon miehen tilanteeseen tai mahdollisesti kaikenlaiseen äitiyden myötä tulevaan epävarmuuteen, ja siinä mielessä taas tämä anonyymius tuntuu paremmalta.
..no mutta antaa blogipohdintojen olla. Mitä kuuluu raskauteen!? Alkaa profiili olla kyllä niin muodokas, että enhän mä pysy kohta enää pystyssä, jos tuo maha kasvaa yhtään enempää ;) Ihana se on, nautin kyllä suunnattomasti ja tunnen itteni oikein kauniiksi ja naiselliseksi (joskin myös välillä melkoisen turvonneeksi ja paisuneeksi..). Liikkuminen on koko ajan vaikeampaa, supistelee liikkuessa melkein koko ajan, ja silloin kun ei supistele, vauva on niin touhukas, että meinaa äitiä ihan heikottaa. Synnytys on koko ajan enemmän ja enemmän mielessä. Synnytystoiveita on mietitty ja oon löytäny itestäni ehkäpä jonkinlaisen alkukantaisen äitihahmon, luottamuksen siihen, että mun keho selviää ja tietää, miten toimia. Huvittaa kyllä ees kirjoittaa tällasta, koska sitten tositilanteessa mä varmaan oonkin heti kinuamassa puudutteita, vaikka nyt niin polleana puhun luonnollisen kivunlievityksen puolesta. Se sallittakoon minulle :)
Meinasin vielä kirjoittaa siitä, mitä tuskaa välillä koen niitä kohtaan, jotka kamppailee edelleen joka hetki lapsettomuuden kanssa tai oman lapsen menettämisen tuskan kanssa. Mutta ei.. en anna nyt peloille ja surulle tilaa, vaan keskityn oman elämäni kiitokseen, ja hiljaa mielessäni rukoilen, että ne jotka tällä hetkellä kärsii, saisivat voimaa jaksaa eteenpäin. Olette mielessä te monet!

0 kommenttia kommentoi