Kuinkahan monta kertaa olen jo tekstiä aloittanut, ja aina ajatus katkeaa, sanat katoaa. Voisin tietysti syyttää näitä edelleen hyvin katkonaisia öitä, mutta tosiasiassa luulen, että jotenkin elämä vain joskus on mykistävää. On niin paljon kaikkea, että jos sen yrittäisin kirjoittaa, joutuisin kirjoittamaan sivutolkulla sieltä täältä tuolta, sekalaisia ajatuksia nykyisyydestä menneestä tulevasta, minusta hänestä meistä, tunteista laidasta laitaan, haaveista jotka elää edelleen ja haaveista jotka yhtäkkiä toteutuvat voimallisemmin kuin ikinä olisin osannut toivoa. Toivon vielä löytäväni kielen, taidon ja rohkeuden kuvata kaikkea ympärillä olevaa ja mielessäni liikkuvaa.
Joka tapauksessa elämäni keskiössä tällä hetkellä ovat touhukas, aurinkoinen ja niin monin tavoin valloittava pieni tyttö sekä pienenpieni sisarus, joka kasvaa sisälläni. Elämä todellakin osaa mykistää.
