sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

valivali seliseli


Täytyy myöntää, että hiljalleen alkais kyllä olemaan niin niin valmis jättämään tämän raskauden taakse kaikesta siihen kuuluvasta onnesta ja hehkeydestä huolimatta. Eilen oltiin päivällä menossa n. kolme tuntia, jonka jälkeen nukun pitkät päikkärit, illalla kävin puolen tunnin verkkaisella kävelyllä ja touhusin joitakin kotihommia hetken verran, mutta muun ajan istuin tiiviisti sohvalla, ja tuntu, että tämäkin oli ihan liikaa. Joka paikkaa kolotti illalla ja yöllä. Yleensä rakastan sitä tunnetta, kun alkaa hirmusesti nukuttaa ja pääsee pitkälleen, nyt nukkumaan meneminen on takkuista, kun tietää yön olevan niin katkonainen. Vaikea löytää hyvää asentoa tai ainakaan sellaista, missä voisi olla pidemmän aikaa. Oon yrittäny ajatella, että so what jos en yöllä nuku, nousen vaikka ylös ja otan sit takasin päivällä, kun nyt on siihen mahdollisuus. Mutta kun väsyttää ihan kauheesti, ei jaksa ajatellakaan, että nousis ylös. Noh, valivalivali.. jonkun mielestä valitan turhaan, mutta ei se mitään, niin itekin ajattelen. Tämä on niin niin pikkuista kaiken muun rinnalla. Ja omalla hassulla tavallani jopa nautin kaikista näistä vaivoista, koska ne tekee tilanteen niin todelliseks. Tänään on ohjelmassa vieraita ja vierailua itellä, mutta huomenna aion sitten olla ja polskuttaa just siihen tahtiin, mikä itestä tuntuu hyvälle. Katsotaan josko siinä olisi hyvän unen salaisuus :)
..mieli on kuitenkin iloinen ja levollinen, vaikka nyt on useampana päivänä tällä viikolla tullu aivan älytön itkukohtaus.. en kuitenkaan suostu sanomaan, että olisin kadottamassa jo löydettyä levollisempaa ja tasaisempaa olotilaa. Tai en oikeesti edes usko siihen. Kelläpä naisella ei näitä itkupotkuraivareita tulis.. Tai varsinkaan kelläpä tällaisella herkkiksellä niitä ei tulis.. Onneks on mies, joka osaa antaa anteeks, eikä jää kantamaan kaunaa. Rakkautta se on ja viisautta hänen puoleltaan :) Olen onnentyttö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti