paras ohje

Kirjoitin eilen pitkät pätkät, mutta kone päättikin "hylätä" tekstin. Nyt siis lyhyestä virsi kaunis. Kirjoitin nimittäin (mistäpäs muusta..) äitiydestä ja vanhemmuudesta. Näin kuukausina on tullut luonnollisesti asiaa mietittyä paljon. Välillä vimmatusti olen yrittänyt hakea opastusta netistä tai kirjoista tai muilta ihmisiltä, kokeneemmilta. Lopulta kaikista paras ohje, aivan ehdottomasti paras, on se, että itse tunnemme lapsemme parhaiten ja tiedämme, miten olla äiti ja isä juuri meidän lapselle. Kuuntelen siis entistä intensiivisemmin itseäni, tunnetta, vaistoa, intuitiota, miksi ikinä sitä sisäistä ymmärtämystään haluaa kutsua. Ensimmäisen tytön kanssa vietetyn kuukauden hämmennys johtuikin varmaan pitkälti siitä, että vasta tutustuttiin toisiimme. Ei kukaan tunne lastaan sillä sekunnilla, kun lapsi on syntynyt. Tutustutaan hiljalleen, yhdessä olemalla.

Kaikista kavalinta itselleni on ollut kuunnella liiaksi muita. Väsyneenä ja epätoivon hetkellä niin tekee. Luulee löytävänsä viisauden toisen sanoista. No, ehkä kierto kautta niin tapahtuukin. Kuuntelee toista, toimii toisen ajatusten mukaan, huomaa että eihän tämä asetu minun ajatuksiini ollenkaan eikä minun lapseeni ja palaan takaisin kuuntelemaan itseäni ja uskomaan omaan ajatukseeni. Äitiys on niin iholla oleva asia, että sitä on mahdotonta toteuttaa kirjojen mukaan. On tietysti kirjoista se apu, että niistä saattaa löytää samoinajattelijoita ja sanoja omille ajatuksilleen. Mutta niitä sanoja haluaa varovasti käyttää, koska niin helposti meidät äiditkin laitetaan lokeroihin. Jos lokeroita on, niin eiköhän niitä ole niin monta kuin on äitejäkin. Sitä paitsi kun on kyse asiasta, joka kasvaa, siis lapsesta, niin on antauduttava itsekin kasvulle ja kasvun myötähän tapahtuu muutosta, aivan väistämättä ja muutoksen myötä lokerot käyvät nopeasti ahtaaksi.

Lapsi on ihana, päivä päivältä ihanampi. En ymmärrä, miten on mahdollista, että jokin niin äärimmäisen ihana on aina vaan ihanampi, mutta niin se vain on. Ihmeellisen ihana, meidän oma :)