Ajattelen raskautta ja tulevaa lasta lähes joka hetki, mutta silti on vaikea mieltää, että ihanko oikeasti se olen minä, joka näitä ajatuksia ajattelee. Minäkö olen tuleva äiti, minäkö olen raskaana. Yhtä aikaa keho ja tuntemukset huutaa raskautta; kuvottaa, nälättää, turvottaa, pingottaa, unettaa.. Enkä siltikään meinaa uskoa. Toisaalta onko se ihme, koska mun pian 36-vuotisesta elämästä oon tienny olevani raskaana vasta neljä viikkoa. Onko siitä oikeasti niin vähän aikaa.. Äitydestä oon haaveillut jo 16-vuotiaasta, vahvemmin kaipaillut, kuumeillut ehkä n. 25-vuotiaasta ja aktiivisesti yrittänyt ja odottanut 33-vuotiaasta eli takana on se melkein 20 lapsetonta haaveilun/kaipuun/yrittämisen/odottamisen vuotta. Neljä viikkoa siinä rinnalla on aika vähän, ihmekös pää on sekaisin ja identiteetti hakusassa. Ja silti tää tuntuu niin oikealta ja luonnolliselta. Jos tämä siis on totta. Voi, annathan sen olla..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti