Mä vaan oon niin onnellinen..
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
uusia tuntemuksia
Nyt sattuu ja tapahtuu, läheisten elämässä ikäviä asioita, omassa elämässä ihania asioita. Onneks edellisissäkin voi olla tukena, tai voi ja voi.. se on suhteellista, jokaisen on kannettava omat murheensa, ei sille voi mitään.
Mutta mä oon tuntenu nyt ihan selvästi vauvan liikkeet! Koko ajan selvemmin. Pari viikkoa ne on tuntunu, mut nyt muutamana päivänä useamman kerran päivässä. Maha kasvaa ja on jo melkonen.. mutta ihana. Reilun viikon päästä rakenneultra, sitä odotetaan kuin kuuta nousevaa. Mies huokas eilen, että menispä viis kuukautta nopeesti, niinpä.. ei malttais odottaa tutustumista meiän muruseen. Ja aivan ihanaa huomata, miten läheisetkin on niin innoissaan. Mun sisko jolla on itsellä lapsia, mutta ei siis vielä oo täti, odottaa aivan tosi tosi innolla myös, ja on aivan kuulemma itku silmässä välillä, ku miettii, että siitä tulee täti :) Aivan uskomattoman ihanaa levittää hyvää oloa ympärilleen. Millonkohan sellasta on tapahtunu viimeks.. ainakaan tässä mittakaavassa..
Muuta ihanaa.. mun mielen sisällä on tapahtunu paljon, sellaista jota on vaikea pukea sanoiks. Mutta tunnistan ittessäni levollisuutta, rentoutta, onnea, iloa, jota en muista vähän aikaan tunteneeni. En kehitä paniikkia sellasella vauhdilla kuin ennen, otan niin sanotusti iisimmin, luotan siihen että asiat lutviintuu.
Ja mikä myös mieletöntä. Aiemmin oon tuntenu itteni lähes porukassa kuin porukassa jotenkin erilaiseks ja ulkopuoliseks. Nyt oon huomannu itessäni ihan uudenlaista tunnetta. Viihdyn ihmisten kanssa paremmin, uskallan enemmän, en pelkää enää niin paljon.
Kyllä, elämä opettaa ja elämä voittaa.
Mutta mä oon tuntenu nyt ihan selvästi vauvan liikkeet! Koko ajan selvemmin. Pari viikkoa ne on tuntunu, mut nyt muutamana päivänä useamman kerran päivässä. Maha kasvaa ja on jo melkonen.. mutta ihana. Reilun viikon päästä rakenneultra, sitä odotetaan kuin kuuta nousevaa. Mies huokas eilen, että menispä viis kuukautta nopeesti, niinpä.. ei malttais odottaa tutustumista meiän muruseen. Ja aivan ihanaa huomata, miten läheisetkin on niin innoissaan. Mun sisko jolla on itsellä lapsia, mutta ei siis vielä oo täti, odottaa aivan tosi tosi innolla myös, ja on aivan kuulemma itku silmässä välillä, ku miettii, että siitä tulee täti :) Aivan uskomattoman ihanaa levittää hyvää oloa ympärilleen. Millonkohan sellasta on tapahtunu viimeks.. ainakaan tässä mittakaavassa..
Muuta ihanaa.. mun mielen sisällä on tapahtunu paljon, sellaista jota on vaikea pukea sanoiks. Mutta tunnistan ittessäni levollisuutta, rentoutta, onnea, iloa, jota en muista vähän aikaan tunteneeni. En kehitä paniikkia sellasella vauhdilla kuin ennen, otan niin sanotusti iisimmin, luotan siihen että asiat lutviintuu.
Ja mikä myös mieletöntä. Aiemmin oon tuntenu itteni lähes porukassa kuin porukassa jotenkin erilaiseks ja ulkopuoliseks. Nyt oon huomannu itessäni ihan uudenlaista tunnetta. Viihdyn ihmisten kanssa paremmin, uskallan enemmän, en pelkää enää niin paljon.
Kyllä, elämä opettaa ja elämä voittaa.
torstai 2. joulukuuta 2010
kiitos
Mä en vaan voi uskoa, että maailma olisi niin paha paikka kuin se joillekin tällä hetkellä näyttäytyy. Tai on se, mutta toivoa on olemassa - jokaiselle. Mun oma kiitollisuuden määrä on aivan mittaamaton. Elän edelleen kuin unessa, ihmettelen, voiko olla totta, että minun toiveeni kuultiin. Itkettää, kun rakastaa niin paljon, kun on saanut niin paljon. Ei kai kukaan ansaitsisi enempää kuin toinen. Tällä hetkellä tunnen itteni aivan valtavan rikkaaksi. Minulla on mies, jota rakastan yli kaiken ja ... voi hyvänen aika.. sanat ei riitä kuvaamaan. Kaiken jätin Jumalan käsiin, ja ne kädet oli hyvät.
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
voihan V
Mua suututtaa aivan sairaasti, kiehun ihan, enkä tiiä, miten päin ees asettelisin sanoja. Luin lapsettomuusaiheisia keskusteluja ja blogeja ja sieltä nää kiukun aiheet.. Tässä muutama esimerkki:
a) puhuu itsestään lapsettomana, pyytää tukea, kun on niin vaikeeta ja seuraavassa lauseessa tulee ilmi, että lasta on yritetty kolme kuukautta.. voi perkele
b) ollaan menossa yksityiselle gynelle tutkimuksiin "lapsettomuuden" takia, kun on yritetty 5 kuukautta, eikä oo minkään valtakunnan havaittavaa vikaa hormonitoiminnassa, ja pohtii suurinpiirtein, että haluisinko clomit vai inseminaation vai ivf:n ...ei helvetti, aivan ku kauppaan olis menossa, "tuli vauvakuume ja nyt tarttis saada vauva, onks kokemuksia, mikä näistä hoidoista olis paras"..
c) viiden vuoden ihan todellisen lapsettomuuden jälkeen kaverin mies kommentoi miehelle, että ollaan mietitty, ettet vaan ois homo, kun tuo lapsensaanti on niin vaikeeta..
Itekään en oo lapsettomuuden ja hoitojen konkari. Koen, että kahden ja puolen vuoden "yritys" oli pieni aika ja hinta siitä, että oon nyt raskaana. Moni moni moni tuttava on joutunut kulkemaan paljon raskaamman ja pidemmän tien. En voi sanoa, että tietäisin, mitä se syvin lapsettomuuden tuska on, ja toivon ja rukoilen sydämestäni, että säästyisin siltä, koska mitä vierestä on seurannut, se on jotain, mitä ei voi todellakaan toivoa kenellekään. En edes oo uskaltanu tätä blogia laittaa lapsettomuus-kategoriaan, koska pelkään sen loukkaavan niitä, jotka tällä hetkellä päivittäin taistelee lapsettomuuden kanssa. Vaikka edelleen kyllä samaistun lähinnä lapsettomiin, vaikka kannankin nyt lasta sisälläni. Enkä usko, että tästä identiteetistä helpolla pääsen. Tämä lapsi on meille ihme, ja tulee sitä olemaan.
Huomenna on neuvola ja neuvolassa ultrataan. Jännittää. Toivottavasti nähdään elonmerkkejä, mistään ei uskalla olla täysin varma ennenkuin näkee omin silmin.
a) puhuu itsestään lapsettomana, pyytää tukea, kun on niin vaikeeta ja seuraavassa lauseessa tulee ilmi, että lasta on yritetty kolme kuukautta.. voi perkele
b) ollaan menossa yksityiselle gynelle tutkimuksiin "lapsettomuuden" takia, kun on yritetty 5 kuukautta, eikä oo minkään valtakunnan havaittavaa vikaa hormonitoiminnassa, ja pohtii suurinpiirtein, että haluisinko clomit vai inseminaation vai ivf:n ...ei helvetti, aivan ku kauppaan olis menossa, "tuli vauvakuume ja nyt tarttis saada vauva, onks kokemuksia, mikä näistä hoidoista olis paras"..
c) viiden vuoden ihan todellisen lapsettomuuden jälkeen kaverin mies kommentoi miehelle, että ollaan mietitty, ettet vaan ois homo, kun tuo lapsensaanti on niin vaikeeta..
Itekään en oo lapsettomuuden ja hoitojen konkari. Koen, että kahden ja puolen vuoden "yritys" oli pieni aika ja hinta siitä, että oon nyt raskaana. Moni moni moni tuttava on joutunut kulkemaan paljon raskaamman ja pidemmän tien. En voi sanoa, että tietäisin, mitä se syvin lapsettomuuden tuska on, ja toivon ja rukoilen sydämestäni, että säästyisin siltä, koska mitä vierestä on seurannut, se on jotain, mitä ei voi todellakaan toivoa kenellekään. En edes oo uskaltanu tätä blogia laittaa lapsettomuus-kategoriaan, koska pelkään sen loukkaavan niitä, jotka tällä hetkellä päivittäin taistelee lapsettomuuden kanssa. Vaikka edelleen kyllä samaistun lähinnä lapsettomiin, vaikka kannankin nyt lasta sisälläni. Enkä usko, että tästä identiteetistä helpolla pääsen. Tämä lapsi on meille ihme, ja tulee sitä olemaan.
Huomenna on neuvola ja neuvolassa ultrataan. Jännittää. Toivottavasti nähdään elonmerkkejä, mistään ei uskalla olla täysin varma ennenkuin näkee omin silmin.
torstai 25. marraskuuta 2010
sanoja ja sanattomuutta
Blogi taitaa tosiaan toimia mulle niinkuin päiväkirja. Sinne tulee kirjotettua erityisesti jos tuntuu pahalta tai kun tuntuu taivaalliselta. Kun menee tasaisen mukavasti, ei mukamas oo sanottavaa. Aika vääristyny kuva tulis mun elämästä päiväkirjojen kautta ja blogin kauttakin. Hassua sinänsä, koska blogi perustettiin nimenomaan äärimmäisen onnen hetkellä. Ehkäpä tässä voiskin olla tavoitetta talveksi, kirjata enemmän ylös tunnelmia myös niistä elämän ihanista hetkistä, niistä arjen kauniista tuokioista, joista ei muuten jää elämään jälkeä.
Tänään kyllä myös suren, nettiystävän puolesta, joka on äärimmäisessä tuskassa. Itsensä tuntee avuttomaksi, kun ei ees tiiä toisen oikeeta nimeä, missä on, miten voisi auttaa, kun sanat (ainoa asia, jonka kautta pystyy toista lähestymään) ei kertakaikkiaan riitä. Haluais halata, istua vierellä, silittää, itkeä yhdessä ja kun voimia on enemmän, ottaa kädestä ja lähteä ulos kävelemään. Pakkanen saisi purra poskia, tuuli tuivertaa hiuksissa ja todistaa, että kaiken tämän jälkeen minä elän.
Tänään kyllä myös suren, nettiystävän puolesta, joka on äärimmäisessä tuskassa. Itsensä tuntee avuttomaksi, kun ei ees tiiä toisen oikeeta nimeä, missä on, miten voisi auttaa, kun sanat (ainoa asia, jonka kautta pystyy toista lähestymään) ei kertakaikkiaan riitä. Haluais halata, istua vierellä, silittää, itkeä yhdessä ja kun voimia on enemmän, ottaa kädestä ja lähteä ulos kävelemään. Pakkanen saisi purra poskia, tuuli tuivertaa hiuksissa ja todistaa, että kaiken tämän jälkeen minä elän.
perjantai 5. marraskuuta 2010
voi suloisuutta
On mulla ilo ilo ilo ilo sydämessäin :) Ollut niiin hyvä viikko kaikin puolin. Asiat, jotka on välillä tuntunu ylitsepääsemättömille, ei tällä hetkellä sitä oo. On rauha, usko siihen, että kaikki järjestyy.
Ja mikä ihaninta, toissapäiväisessä ultrassa nähtiin meiän supersuloinen kultamuru huiskimassa käsillään ja polskimassa jaloillaan. Oli pieni nenänpää ja suu, joka haukkoi lapsivettä. Uskomatonta, niin uskomatonta. Voi kiitos kiitos kiitos, että saan tämän kokea :)
Viikoissa palattiin varhaisultrassa saatuihin lukemiin eli nyt viikkoja 12+5.
Ja mikä ihaninta, toissapäiväisessä ultrassa nähtiin meiän supersuloinen kultamuru huiskimassa käsillään ja polskimassa jaloillaan. Oli pieni nenänpää ja suu, joka haukkoi lapsivettä. Uskomatonta, niin uskomatonta. Voi kiitos kiitos kiitos, että saan tämän kokea :)
Viikoissa palattiin varhaisultrassa saatuihin lukemiin eli nyt viikkoja 12+5.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)