torstai 23. helmikuuta 2012

juuri nyt mielessä

Onpas aikaa kulunut edellisestä täällä vierailusta.. Toisin sanoen nukuttu pätkäöitä ja oltu päivisin enempivähempi silmät ristissä. Nyt taas voiton puolella (toivossa on hyvä elää!), mm. kahta hammasta rikkaampana. Meillä asuu nykyään varsinainen mamman maitotyttö, suloista tissirakkautta ilmassa. Sydänhän tässä pakahtuu äidillä.

Huomaan, että yhä useammin rauhallisina hetkinä mieli vaeltaa miettimään nimeä toiselle lapselle. Ajatus kutkuttaa, mutta palaan aina nopeasti maan pinnalle. Vielä syksyllä jostain tuntemattomasta syystä kuvittelin, että toisen kerran tulen raskaaksi vielä helpommin kuin ensimmäisellä kerralla (ilman minkäänlaista lääkärin puuttumista asiaan), uskalsin haaveilla oikein isosti. Nyt välillä ajatus hiipii ihan sinne toiseen laitaan. Tässä viimeisen puolentoista vuoden aikana olen saanut ison joukon huikean ihania uusia ystäviä, rankoissa lapsettomuushoidoissa taistelevia tai taistelleita. Ihaillen seuraan heidän valintojaan ja jaksamistaan. Itse en ole ollenkaan varma, pystyisinkö lähellekään samaan.

3 kommenttia:

  1. Olen itsekin huomannut, että juuri kun kuvittelin lapsettomuusongelman (tai ainakin sen pahimman vaiheen) olevan taakse jäänyttä elämää, niin sieltähän se ongelma ponnahtaa uudessa muodossa takaisin, kun alkaa harkita toista lasta... Hoidoissa on sellainen puoli, että ne etenevät askel askeleelta, ja suurimman osan aikaa tulee mietittyä sitä tämänhetkistä askelta. Hoitokierros on loppujen lopuksi nopeasti ohi, ja oikeastaan vasta jälkeenpäin tajuaa hoitojen rankkuuden. Ehkä se pahin asia on epäonnistuineiden hoitojen putki, ja uuden hoidon aloitus kun ei edes usko hoidon onnistuvan. Onneksi kuitenkin monella hoito onnistuu ennen kuin epätoivo iskee.

    Lämpimiä ajatuksia sinulle ja pikkuiselle!

    VastaaPoista
  2. Meillä on samat mietinnät meneillään :) Nyt kun tyttö on 9kk niin päätettiin lähteä uudelle hoitokierrokselle ja kyllä se edelleen yhtä jännää on kuin ekallakin kerralla. Toivottavasti tärppää ja teillä myös.
    -Nelli 2plussalta

    VastaaPoista
  3. Tuuli ja Nelli, molemmille teille ihan hurjan paljon voimia ja onnea ja mitä ikinä tarvitsettekaan, Nellille uudelle hoitokierrokselle ja Tuulille siihen kun sitä harkitsette! Toivottavasti toiselle kertaa pääsisitte helpommalla, eikä tarvitsisi teidän kummankaan kokea tuota epäonnistuneiden hoitojen putkea, josta Tuuli kirjoitit.

    Meillä kävi lopulta niin kuin kaikista villeimmissä haaveissa uskalsin haaveilla. Tulin raskaaksi ilman hoitoja ja nopeasti. Vaikea uskoa todeksi..

    Tuulin kuulumisia seuraankin blogista, mutta Nelli tuu säkin kertomaan, miten teidän hoidot etenee! Pidän kovasti peukkuja!

    VastaaPoista