voihan V

Mua suututtaa aivan sairaasti, kiehun ihan, enkä tiiä, miten päin ees asettelisin sanoja. Luin lapsettomuusaiheisia keskusteluja ja blogeja ja sieltä nää kiukun aiheet.. Tässä muutama esimerkki:
a) puhuu itsestään lapsettomana, pyytää tukea, kun on niin vaikeeta ja seuraavassa lauseessa tulee ilmi, että lasta on yritetty kolme kuukautta.. voi perkele
b) ollaan menossa yksityiselle gynelle tutkimuksiin "lapsettomuuden" takia, kun on yritetty 5 kuukautta, eikä oo minkään valtakunnan havaittavaa vikaa hormonitoiminnassa, ja pohtii suurinpiirtein, että haluisinko clomit vai inseminaation vai ivf:n ...ei helvetti, aivan ku kauppaan olis menossa, "tuli vauvakuume ja nyt tarttis saada vauva, onks kokemuksia, mikä näistä hoidoista olis paras"..
c) viiden vuoden ihan todellisen lapsettomuuden jälkeen kaverin mies kommentoi miehelle, että ollaan mietitty, ettet vaan ois homo, kun tuo lapsensaanti on niin vaikeeta..
Itekään en oo lapsettomuuden ja hoitojen konkari. Koen, että kahden ja puolen vuoden "yritys" oli pieni aika ja hinta siitä, että oon nyt raskaana. Moni moni moni tuttava on joutunut kulkemaan paljon raskaamman ja pidemmän tien. En voi sanoa, että tietäisin, mitä se syvin lapsettomuuden tuska on, ja toivon ja rukoilen sydämestäni, että säästyisin siltä, koska mitä vierestä on seurannut, se on jotain, mitä ei voi todellakaan toivoa kenellekään. En edes oo uskaltanu tätä blogia laittaa lapsettomuus-kategoriaan, koska pelkään sen loukkaavan niitä, jotka tällä hetkellä päivittäin taistelee lapsettomuuden kanssa. Vaikka edelleen kyllä samaistun lähinnä lapsettomiin, vaikka kannankin nyt lasta sisälläni. Enkä usko, että tästä identiteetistä helpolla pääsen. Tämä lapsi on meille ihme, ja tulee sitä olemaan.
Huomenna on neuvola ja neuvolassa ultrataan. Jännittää. Toivottavasti nähdään elonmerkkejä, mistään ei uskalla olla täysin varma ennenkuin näkee omin silmin.

2 kommenttia kommentoi

sanoja ja sanattomuutta

Blogi taitaa tosiaan toimia mulle niinkuin päiväkirja. Sinne tulee kirjotettua erityisesti jos tuntuu pahalta tai kun tuntuu taivaalliselta. Kun menee tasaisen mukavasti, ei mukamas oo sanottavaa. Aika vääristyny kuva tulis mun elämästä päiväkirjojen kautta ja blogin kauttakin. Hassua sinänsä, koska blogi perustettiin nimenomaan äärimmäisen onnen hetkellä. Ehkäpä tässä voiskin olla tavoitetta talveksi, kirjata enemmän ylös tunnelmia myös niistä elämän ihanista hetkistä, niistä arjen kauniista tuokioista, joista ei muuten jää elämään jälkeä.
Tänään kyllä myös suren, nettiystävän puolesta, joka on äärimmäisessä tuskassa. Itsensä tuntee avuttomaksi, kun ei ees tiiä toisen oikeeta nimeä, missä on, miten voisi auttaa, kun sanat (ainoa asia, jonka kautta pystyy toista lähestymään) ei kertakaikkiaan riitä. Haluais halata, istua vierellä, silittää, itkeä yhdessä ja kun voimia on enemmän, ottaa kädestä ja lähteä ulos kävelemään. Pakkanen saisi purra poskia, tuuli tuivertaa hiuksissa ja todistaa, että kaiken tämän jälkeen minä elän.

2 kommenttia kommentoi

voi suloisuutta

On mulla ilo ilo ilo ilo sydämessäin :) Ollut niiin hyvä viikko kaikin puolin. Asiat, jotka on välillä tuntunu ylitsepääsemättömille, ei tällä hetkellä sitä oo. On rauha, usko siihen, että kaikki järjestyy.
Ja mikä ihaninta, toissapäiväisessä ultrassa nähtiin meiän supersuloinen kultamuru huiskimassa käsillään ja polskimassa jaloillaan. Oli pieni nenänpää ja suu, joka haukkoi lapsivettä. Uskomatonta, niin uskomatonta. Voi kiitos kiitos kiitos, että saan tämän kokea :)
Viikoissa palattiin varhaisultrassa saatuihin lukemiin eli nyt viikkoja 12+5.

2 kommenttia kommentoi

poks poks poks

Poksuu viikot, poksuu vauvamaha, poksuu pää.
12+0 ja maha jo niin iso, että että että.. Mitä ihmettä siellä kasvaa? Melekosen kova poika tai tyttö syömään ainaskin, kun äipällä on jatkuva nälkä ;) Tarkoitus olis vielä peitellä näitä uusia uhkeita muotoja sinne ens keskiviikon ultraan ainakin, onnistuneeko? Ihanahan tämä on, vauvamaha. Mutta onko se ihan normaalia, että se on jo nyt näin iso?! Viikossa on pullahtanu oikein toden teolla. Mitähän tästä vielä tulee.. ;)
Ja päässä poksuu välillä niin, että pelottaa.. En tiedä, kuinka paljon sillä on yhteyttä tähän raskauteen ja kuinka paljon on muuta.. Onneks käyn terapiassa, jospa sieltä löytyis apua, meinaa oma voima loppua, ei jaksa taiteilla ahdistuksen ja pelkojen kanssa, kun sais olla niin onnellinen. Ja olenhan mä, suuren osan aikaa ja sitten taas poks..

0 kommenttia kommentoi

Elämä on

Saisin olla onnellinen, saisin olla levollinen, rauhallinen, tyytyväinen, iloinen.. Mikä sitten on tämä sisäinen levottomuus, joka tulee ja menee, taas tullakseen uudestaan. Nyt juuri on rauha sielussa, mutta niin äkisti kaikki keikahtaa ja tunnen taas suurta avuttomuutta, ahdistusta, voimattomuutta. Olenko pyytänyt helppoa elämää, en. Haluaisinko silti helpon elämän, en. Haluaisinko elämän, jossa en kokisi ajoittaista tuskan läsnäoloa, en. Tiedän, todella tiedän niinkuin Anna-Mari Kaskisen runossa sanotaan:
"Kerran vielä merkityksen saavat, kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat. Aika kutoo suurta salaisuuttaan: kivun kautta Jumala luo uutta. Mikään vaihe ei voi mennä hukkaan, kyyneleetkin puhkeavat kukkaan. Vaikkei silmä vielä nähdä saata, tuskakin on toivon kasvumaata."
Tänään saan iloita elämästä, joka kasvaa sisälläni. Saan iloita siitä, että minua rakastetaan ja minä saan rakastaa. Saan iloita terveydestä. Saan iloita sydämen rauhasta. Saan iloita kodista. Miksi ihmeessä murehdin? Koska en tiedä tulevasta, en tiedä, miten selviämme, jaksamme, kestämme. Mitä jos mies ei saa työtä, mitä jos jompikumpi meistä masentuu, mitä jos rahat eivät riitä, mitä jos meitä halveksitaan, meille nauretaan, meidät hylätään.. Vakuutan itselleni, että meistä pidetään huolta, on luvattu pitää, on pidetty tähän asti, ja tullaan pitämään loppuun asti. Aliarvioin Kaikkivaltiaan Jumalan, jos muuta epäilen. Saan olla turvassa, lapsi sisälläni on turvassa. Kiitos siitä.
Jos en olisi raskaana, keittäisin nyt kahvit, istahtaisin ja hengähtäisin hetken, antaisin elämän virrata sisään. Koska olen raskaana, laitan pitkäkseni sängyn päälle, vedän vilttiä jaloille, painan silmät kiinni, hengähdän ja hymyilen hiljaa mielessäni. Elämä on, minussa ja ympärilläni, joka hetki.

1 kommentti kommentoi

Häivähdyksiä

Oon ollu itelleni jopa poikkeuksellisen levollisella mielellä jo pitkän aikaa. Aika ajoin raskauteen liittyvät pelot, opiskeluun liittyvä stressi, miehen työtilanteeseen liittyvät jännitykset häivähtää mielessä, mutta vain häivähtää. Opiskeluasioille, itelleni opiskelijana osaan jopa nauraa. Nyt viime yönä valvoin tavallista enemmän, en ollu ahdistunu enkä pelokas, mutta hiukan piti turvaa hakea vieressä nukkuvasta miehestä. Ottaa kädestä kiinni ja vakuuttaa itelle, että kaikki on hyvin. Mitä pitemmälle tää raskaus etenee sitä vähemmän pelkää, sitä todellisemmalta tuntuu lapsi sisälläni ja sitä hirvittävämpi olisi painajainen, jos jotain kävisi. Luin jostain blogista, jossa blogin pitäjä oli menettäny lapsensa muistaakseni rv20, että siinä vaiheessa lääkäri antoi hänelle 1-3 vuorokautta sairaslomaa. Vuorokautta!? Eihän sellaisesta selviä päivissä, menee vähintään viikkoja, todennäköisesti kuukausia, mahdollisesti jopa vuosia.
Huhhuh, kyllä tuntuu nyt taas päivät etenevän etanan vauhtia.. Vielä kolme viikkoa seuraavaan ultraan. En tiiä, oonko ikinä odottanu kevään tuloa näin paljon kuin nyt. Vaikka haaveilen myös kaikista raskauden vaiheista, mutta rehellisesti sanottuna toivon, että aika menisi siivillä. Edes sinne kun alan tuntea kultamurusen liikkeet.

0 kommenttia kommentoi

Mehutauko

Raskauden myötä on muutamien arkisten uusien haasteiden edessä (jotka ei todellakaan oo ongelmia, mutta tekee mieli kuitenkin kirjata havaintojaan ylös).
Kun ei juo kahvia.. mitä pitäisi juoda, kun tekee mieli virkistystä töiden välissä tai haluaisi "seurustella" kahvikupin ääressä. Kun ei maistu kahvi, ei maistu tee. Korvikkeeksi oon käyttäny kaakaota, mehua tai vaikka ihan lasillista vettä, mutta ei niissä vaan oo (vielä ainakaan) sitä kahvin "psyykkistä" voimaa, jolla jaksaa taas hetken verran pinnistää kauemmin töiden ääressä.
Päikkärit.. päivällä nukuttaa joskus montakin kertaa aivan armottomasti, enkä ikinä aiemmin oo niin nopeesti ja niin sikeään uneen vajonnut päikkäreillä. Äskenkin laitoin puolen tunnin päähän kellon herättämään ja aivan sikeästä unesta heräsin. No ei se mitään, virkistää varmaan, mutta tiiätte, että se herääminen on aina pienoisen ponnistuksen takana, oli kello sitten mitä tahansa.
Hampaitten pesu ja lankaus.. hampaista pitää pitää oikein erityinen huoli nyt sekä ittensä takia että tulevan lapsen takia (osui ja uppos suuhygienistin valistus, kiilas muuten taikasanalla "raskaana" aika tyylikkäästi ohi kaikkien hammastarkastusjonojen), mutta kun tavallinen hammastahna haisee ja maistuu yököttävälle ja puhumattakaan siitä, että erityisesti lankaaminen saa herkästi aikaseks yökkimisreaktioita. No, ratkaisuna miedomman makuinen hammastahna ja mitä ahkerammin hammasvälinsä puhdistaa, sitä nopeampaa ja vähemmän yököttävää se on. Eli tästäkin haasteesta selvitään :)
..miettii Haruko omppumehulasin ääressä.

0 kommenttia kommentoi