voihan V

Mua suututtaa aivan sairaasti, kiehun ihan, enkä tiiä, miten päin ees asettelisin sanoja. Luin lapsettomuusaiheisia keskusteluja ja blogeja ja sieltä nää kiukun aiheet.. Tässä muutama esimerkki:
a) puhuu itsestään lapsettomana, pyytää tukea, kun on niin vaikeeta ja seuraavassa lauseessa tulee ilmi, että lasta on yritetty kolme kuukautta.. voi perkele
b) ollaan menossa yksityiselle gynelle tutkimuksiin "lapsettomuuden" takia, kun on yritetty 5 kuukautta, eikä oo minkään valtakunnan havaittavaa vikaa hormonitoiminnassa, ja pohtii suurinpiirtein, että haluisinko clomit vai inseminaation vai ivf:n ...ei helvetti, aivan ku kauppaan olis menossa, "tuli vauvakuume ja nyt tarttis saada vauva, onks kokemuksia, mikä näistä hoidoista olis paras"..
c) viiden vuoden ihan todellisen lapsettomuuden jälkeen kaverin mies kommentoi miehelle, että ollaan mietitty, ettet vaan ois homo, kun tuo lapsensaanti on niin vaikeeta..
Itekään en oo lapsettomuuden ja hoitojen konkari. Koen, että kahden ja puolen vuoden "yritys" oli pieni aika ja hinta siitä, että oon nyt raskaana. Moni moni moni tuttava on joutunut kulkemaan paljon raskaamman ja pidemmän tien. En voi sanoa, että tietäisin, mitä se syvin lapsettomuuden tuska on, ja toivon ja rukoilen sydämestäni, että säästyisin siltä, koska mitä vierestä on seurannut, se on jotain, mitä ei voi todellakaan toivoa kenellekään. En edes oo uskaltanu tätä blogia laittaa lapsettomuus-kategoriaan, koska pelkään sen loukkaavan niitä, jotka tällä hetkellä päivittäin taistelee lapsettomuuden kanssa. Vaikka edelleen kyllä samaistun lähinnä lapsettomiin, vaikka kannankin nyt lasta sisälläni. Enkä usko, että tästä identiteetistä helpolla pääsen. Tämä lapsi on meille ihme, ja tulee sitä olemaan.
Huomenna on neuvola ja neuvolassa ultrataan. Jännittää. Toivottavasti nähdään elonmerkkejä, mistään ei uskalla olla täysin varma ennenkuin näkee omin silmin.

2 kommenttia kommentoi

sanoja ja sanattomuutta

Blogi taitaa tosiaan toimia mulle niinkuin päiväkirja. Sinne tulee kirjotettua erityisesti jos tuntuu pahalta tai kun tuntuu taivaalliselta. Kun menee tasaisen mukavasti, ei mukamas oo sanottavaa. Aika vääristyny kuva tulis mun elämästä päiväkirjojen kautta ja blogin kauttakin. Hassua sinänsä, koska blogi perustettiin nimenomaan äärimmäisen onnen hetkellä. Ehkäpä tässä voiskin olla tavoitetta talveksi, kirjata enemmän ylös tunnelmia myös niistä elämän ihanista hetkistä, niistä arjen kauniista tuokioista, joista ei muuten jää elämään jälkeä.
Tänään kyllä myös suren, nettiystävän puolesta, joka on äärimmäisessä tuskassa. Itsensä tuntee avuttomaksi, kun ei ees tiiä toisen oikeeta nimeä, missä on, miten voisi auttaa, kun sanat (ainoa asia, jonka kautta pystyy toista lähestymään) ei kertakaikkiaan riitä. Haluais halata, istua vierellä, silittää, itkeä yhdessä ja kun voimia on enemmän, ottaa kädestä ja lähteä ulos kävelemään. Pakkanen saisi purra poskia, tuuli tuivertaa hiuksissa ja todistaa, että kaiken tämän jälkeen minä elän.

2 kommenttia kommentoi

voi suloisuutta

On mulla ilo ilo ilo ilo sydämessäin :) Ollut niiin hyvä viikko kaikin puolin. Asiat, jotka on välillä tuntunu ylitsepääsemättömille, ei tällä hetkellä sitä oo. On rauha, usko siihen, että kaikki järjestyy.
Ja mikä ihaninta, toissapäiväisessä ultrassa nähtiin meiän supersuloinen kultamuru huiskimassa käsillään ja polskimassa jaloillaan. Oli pieni nenänpää ja suu, joka haukkoi lapsivettä. Uskomatonta, niin uskomatonta. Voi kiitos kiitos kiitos, että saan tämän kokea :)
Viikoissa palattiin varhaisultrassa saatuihin lukemiin eli nyt viikkoja 12+5.

2 kommenttia kommentoi